Varustelekan kenttätestaus III: Marssi 9.-12.12.2010, tuotearviot

Aiempien kenttätestien varustearvosteluja lukeneelle alla oleva teksti saattaa vaikuttaa kummallisen positiiviselta ja optimistiselta. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että johto olisi käskenyt allekirjoittanutta mainostamaan tuotteitamme paremmin, vaan tällä kertaa tuli yksinkertaisesti otettua hemmetin hyvää tavaraa mukaan. Ihan hyvä niin, sillä kelit kyllä korvasivat kaiken sen epämukavuuden, mikä jäi kurjien kamojen puutteen vuoksi uupumaan.

Tsekkiläinen vuoritettu talvitakki

Tsekkiläinen vuoritettu talvitakki, vihreä, uudenveroinen

Tsekkiläinen vuoritettu talvitakki, vihreä, uudenveroinen

Ei me Sampsan kanssa pelkästään tekniseen uudenaikaiseen hömppään turvauduttu, vaan mukana kulki kummallakin tämä vanhan koulukunnan kylmän kelin parka. Siitä olimmekin sitten myöhemmin kovin iloisia, sillä kyseessä on aivan erinomaisen lämmin takki, jonka suunnittelija on mitä ilmeisimmin itsekin joskus palellut vartiossa. Takissa on kaikki, mitä taukotakissa pitääkin: mukavat ja lämpimät ranteet peittävät resorit, huppu, käsienlämmittelytaskut ja pitkä helma. Paksu keinokarvavuori osoittautui myös erittäin lämpimäksi, sillä parissakymmenessä pakkasasteessa paikoillamme istuessa pysyimme vielä ihan hyvin lämpiminä.

Jotakin moitittavaa takista kuitenkin löytyy. Ensinnäkin huppu on hieman outo, enkä vieläkään ole oikein keksinyt miten sitä kuuluu käyttää. Toiseksi takin sulku jättää aika ison vuorettoman raon vetoketjun alle, josta lämpöä pääsee karkaamaan jonkin verran. Kolmas seikka on jo puhtaasti turhamaisuusasia; takki on nimittäin aika kodittoman näköinen. Meille täällä Varustelekassa tämä on lähinnä bonusta, mutta ymmärrämme kyllä, mikäli joitakin se häiritsee. Näin muuten takki on kyllä oikein mainio.

-Arne

M05 taistelijan jalkine vs. Haix P3

Haix P3 vai M05? Tämä on yksi meiltä eniten kysyttyjä kysymyksiä, joten uhrauduin ja otin tälle reissulle kummatkin mukaan, jotta tähän titaanien taisteluun saataisiin vastaus.

Vastaus tähän kysymykseen ei ole ihan niin yksinkertainen kuin mitä voisi luulla. Vaikka kyseessä on kaksi saman hintaluokan samaan tarkoitukseen tehtyä kenkää, ovat ne silti hyvin erilaisia. M05 on sotilaskengäksi suunniteltu, joten sen on oltava kestävä, verrattain helppo valmistaa, sovittava useimmalle jalalle ja helposti huollettava. P3 puolestaan on siviilikenkä, joten sitä suunnitellessa voidaan olettaa, että potentiaalinen käyttäjä on valmis (ja hänellä on mahdollisuus) käyttää aikaa juuri oikean koon valitsemiseen ja olemaan hiukan huolellisempi kenkää käyttäessä. Tehkäämme siis vertailun vuoksi lista kummankin kengän ominaisuuksista:

M05

SA taistelijan kenkä M05

SA taistelijan kenkä M05

  • Kokonahkaa:
    • Ei ole oletusarvoisesti vedenpitävä, mutta siitä voi käsitellä sellaisen kunhan nahka on ehjää.
    • Hengittää hyvin heikosti.
    • Kestää kulumista hyvin, kunhan sitä huolletaan.
  • Erittäin leveä lesti:
    • Sopii melkein jokaiselle edes suunnilleen normaalille jalalle (itselläni menee 42 koon vasemman jalan kenkä ongelmitta oikeaan jalkaan, vaikka normaalisti kokoni on 43).
    • Sisälle mahtuu useita pareja sukkia, eli kenkä soveltuu hyvin kylmiin olosuhteisiin.
    • Sallii jalan sivuttaisliikettä, mikä lisää hiertymien riskiä.
  • Erittäin pitävä pohjakuviointi, mutta ei kovin syvä = kuluu kohtuunopeasti pois.

Haix P3

HAIX Airpower P3

HAIX Airpower P3

  • Nahkaa ja kangasta:
    • Kevyt.
    • Ei kestä terävien asioiden, kuten esimerkiksi kivien, osumia kovin hyvin, muttei myöskään kulu käytöstä rikki samalla lailla kuin nahka.
    • Kengäksi melko hengittävä.
  • Gore-tex kalvo:
    • Täysin vedenpitävä, mutta tämä on mennyttä mikäli kalvo menee rikki.
    • Hengittää huonosti, mutta paremmin kuin nahka.
    • Rikkoutuu herkästi, mikäli kengän sisälle päätyy pikkukiviä tms.
    • Vuoden takuu.
  • Kuulemma liukas talvella. Itse liukastelen kyllä kengällä kuin kengällä, mutta tämä vissin on vielä liukkaampi kuin muut. Puolen metrin hangessa ero M05:een ei ollut havaittavissa.
  • Erittäin tukeva ja ergonominen muotoilu; sinä et näitä kenkiä ei kävele sisään, vaan ne kävelevät jalkasi sisään. Kahden viikon tuskan jälkeen mukavimmat kengät, jolla allekirjoittanut on koskaan kävellyt.

Kumpikin kenkä oli matkalla mielestäni erittäin hyvä, mutta P3 voitti ainakin mukavuuden puolesta. Se tuntuu jalassa paremmalta ja yllätti minut hengittävyydellään. Toisaalta M05 oli etenkin vähemmän liikuttaessa mahtava, sillä sain ihan hyvin kolmet sukat jalkaan, jolloin ei kyllä pahemmin palellut.

Pitikö tähän siis joku lopullinen ratkaisu saada aikaseksi? Noh, eipä onnistunut. Kumpikin kenkä on mielestäni hyvä, mutta hieman eri tavalla. Väitän kuitenkin, että P3:lla varustettu taistelija marssii loppupeleissä pidempään ja nopeammin. Jos olisi saatavilla P3:n muotoilulla varustettu tavallinen kokonahkamaihari ilman kalvoa, se saattaisi olla unelmieni täyttymys. Sitä odotellessa.

-Arne

Brittiläiset kalvosäärystimet

Päätin ottaa nämä mukaan lapsuudenmuistojeni takia; muistin nimittäin, että kotikaupungissani Pohjois-Norjassa, jossa lunta saattoi tulla parikin metriä talvisin, oli parhaimmilla säärystimillä varustettu jätkä leikkikentän kuningas. Tämä osoittautui fiksuksi vedoksi, sillä nämä vekottimet estivät täysin lumen joutumisen kenkiin ja lahkeiden kastumisen lumessa kahlatessa.

Säärystimet soveltuvat muuhunkin käyttöön, kuin pelkästään lumessa hääräämiseen. Esimerkiksi märällä kelillä ne ovat erinomainen lisäsuoja kengille ja lahkeille, eikä tarvitse kosteassa heinikossakaan pelätä, että lahkeet kastuvat täysin. Sopivat myös moottoripyöräilyyn. Kannattaa kokeilla, mikäli säärystimet eivät ole jo osa elämääsi.

Juuri tätä kyseistä kalvosäärystintä meillä ei enää ole varastossa, mutta säärystimistä puhuttaessa on kyllä aika yks hailee mistä ne on tehty, harva nimittäin hikoilee sääristä aivan kauheasti. Nykyään meillä on muun muassa GS kanveesisäärystimiä ja sveitsiläisiä kumitettuja sarkasäärystimiä, jotka kumpikin ajavat saman asian ihan yhtä hyvin.

-Arne

Ticket to the Moon Single hammock

Ticket To The Moon Hammock

Ticket To The Moon Hammock

Testillä kannoin mukanani tämän riippumaton single-versiota eli yhden henkilön mallia. Olen promonnut näitä nyt firmani sisällä ikuisuuksia ja olen saanut tosi monta työkaveriani tälläiset ostamaan. Syyt ovat ihan selviä.

Tämä on paras riippumatto, joka mulla on ikuna ollut. Se on tosi kevyt, mageen värinen, hyvä ripustaa, helppo pakata ja ainakin mulle ihan riittävän kestävä. Keveys tulee laskuvarjokankaasta, mageet värit vihreästä ja maanruskeasta, hyvä ripustettavuus kiinteistä ripustuskoukuista ja helppo pakattavuus hyvästä suunnittelusta. Pakkauspulma on tässä matossa ratkaistu siten, että avattuna riippumaton laidalla keskivaiheilla on pieni tarvepussi, jonka sisään koko homma mahtuu pakkautumaan. Tosi fiksua.

Vielä kun maton mukaan ottaa asianmukaiset, fiksusti kyhätyt ripustusnarut ja laavun, on hyvä leiriyö kasassa. Olen nukkunut tällä kombolla niin kesällä kuin talvellakin enkä ole kertaakaan kaivannut telttakantamusten painoa. Lisäksi riippumaton saa ripustaa ihan mihin vaan eikä kukaan voi tulla nillittämään!

Muista matoista parempi tämä on varsinkin siksi, että se on kevyt ja yhtenäistä kangasta verkon sijaan. Verkkomatot menevät pieneen tilaan ja ovat keveitä, mutta niissä on pidemmän päälle kurjempi nukkua – varsinkin kesällä.

-Sampsa

Ticket to the Moon Double hammock

Ticket to the Moon Double hammock

Ticket to the Moon Double hammock

Kuin Sampsan käyttämä Single- versio, mutta hieman isompi. Toimii yksinäisellä taistelijalla ihan hyvin, tai sitten kaverin kanssa. Jos tässä meinaa nukkua kahdestaan, kannattaa nukkua päät eri suuntiin, muuten ollaan aika mutkalla ku molempien hanuri on samassa kohtaa mattoa.

-Arne

US modulaarinen makuupussi + sveitsiläinen fleece-sisäpussi

Olen nukkunut kyseisellä pussilla jo parisenkymmentä yötä. Lisäksi sen yksittäisillä osilla olen yöpynyt kesäisin useampiakin kertoja. Pussi on ollut siis käytössäni kesän lämmöstä talven hyytävään kylmyyteen. Tätä testiä varten lisäsin pussiini myös sveitsiläisen sisäpussin lämpöä tuomaan. Nukuin jokaisen testin yön kuin pieni porsas ja toisena yönä herätessäni luulin jopa olevani kotonani.

Sveitsiläinen makuupussin sisäpussi

Sveitsiläinen makuupussin sisäpussi

Pussi on alusta saakka tehty tosi fiksusti. Sinne on helppo mennä sisään ja sen osat pysyvät hyvin kiinni toisissaan eikä inhottavaa pussien seilailua esiinny. Materiaalitkin ovat sen verran fiksuja, ettei koko testin aikana pussin sisällä ollut kurjan kosteaa. Myös kompressiopussi on harvinaisen hyvä ja sen avulla koko setin saa aika näppärästi pieneen tilaan. Kompressiosäkin heikkous on sen suu, jonka yli ei tule kiristysremmiä ja tämä johtaa suuta kiinni pitävän remmin rasittumiseen, mikä näkyy useissa yksilöissä siten, että remmiä kiinni pitävä muoviaskare on mennyt rikki.

Nillittämistä löysin lähinnä siitä, että ylimääräisen sisäpussin kanssa oli pussi jo aika tupaten täynnä ja täten jouduin nukkumaan hieman kyyryssä. Tuntui kuin jokin pussin osista olisi ainakin omassa pussissani ollut pienempää mallia tai kutistunut, sillä Arnella ei samaa ongelmaa esiintynyt.

US modular sleeping bag

US modular sleeping bag

-Sampsa

US modular sleeping bag

Todella fiksu järjestelmä, jonka modulaarisuutta ei voi hehkuttaa liikaa. Täydellisenä setti painaa reilut kolme kiloa, on sekä veden- että tuulenpitävä ja pitää lämpimänä noin 20 pakkasasteeseen asti. Kevyimmillään toimii kevyenä kesäpussina ja painaa alle kilon. Tämän ostettuasi et oikeastaan tarvitse enää yhtäkään makuupussia, laavua tai telttaa. Talvella kannattaa kuitenkin pitää huoli, että uloshengitetty ilma pääsee ulos Gore-Tex-suojasta. Muuten makuupusseihin alkaa kerääntyä joka yö lisää kosteutta, josta on erittäin vaikea talvella päästä eroon.

-Arne

BW vuoritetut kalvohousut

BW vuoritetut kalvohousut

BW vuoritetut kalvohousut

Keinokarvalla vuoratut jämerät gore-tex housut, jotka saa vedettyä jalkaan minkä tahansa vaatteen päälle. Kalvon ansiosta näillä voi myös istua huoletta hangessa, tai lämmitellä itseään myrskyssä. Nämä kylläkin vaatisivat henkselit, sillä pelkkä kiristysnauha ei riittänyt estämään näitä valumasta nilkkoihin aina välillä.

-Arne

Lowe Alpine Saracen, mallia Hollanti – Tilapäisesti loppunut

Lowe Alpine Saracen rinkka, DPM, käytetty

Lowe Alpine Saracen rinkka, DPM, käytetty

Tätä reppua meillä ei enää ole myynnissä, mutta sitä on ollut ja, jos hyvin käy, saattaa niitä vielä joku päivä tulla lisääkin. Saracen edustaa nimittäin suuren kapasiteetin rinkkojen eliittiä, niin sotilas- kuin siviilipuolella. Tarkemmat speksit löytyy itse tuotekuvauksesta nettikaupassamme, joten en uppoudu niihin tässä. Pelkästään se, että kumpikin kenttätestaaja pystyi kantamaan yli 40 kg tavaraa tässä repussa neljän päivän ajan, kertonee riittävästi repun tasosta. Erinomaista tavaraa.

Talvikäytössä repusta löytyi pari aiemmin huomaamatta jäänyttä miellyttävää seikkaa, joista oli iloa matkaa tehdessä. Siihen saa nimittäin näppärästi kiinni taukotakin niin, että sen saa myös helposti irti tarvittaessa. Tämän lisäksi ainakin 10 – 20 pakkasasteessa litran vesipullot pysyivät selkää vasten pakattuna sulana, myös yön yli säilöttynä.

Sampsa komppaa ihan samoin sanoin: tosi hyvä rinkka, joka on mukava kantaa ja hyvä pakata. Plussaa hyvistä kiinnitysmahdollisuuksista – harmiteltavasti kaikissa yksilöissä ei niitä niin paljoa ole.

-Arne

Kommentit