Mil-Tec-aselaukku koetuksella – pääseekö SRA-treeneihin yhdellä laukulla

Vastaanottopesäkkeen (www.vastaanottopesake.net) tuotearvostelu Mil-Tecin aselaukusta. Mielenkiintoista luettavaa. Kiitokset Arthokselle, Aarolle ja Iso-P:lle!

(teksti: Arthos/Vastaanottopesäke, kuvat Aaro/Vastaanottopesäke)

Ampumaharrastukseen liittyvistä elämyksistä fyysisin lienee tarvittavan varustemäärän raahaaminen. Markkinavoimat ovat tulleet harrastajan avuksi, mutta tähän saakka budjettitietoisille ei ole ollut varsinaisia vaihtoehtoja. MilTec lupaa kuitenkin päästää harrastajat pahasta, eli lumilauta- ja kitarapusseista. Testiä varten koottiin komentokeskuksen tilannepöydälle SRA-treeneissä tarvittava henkilökohtainen varusteisto. Siihen kuuluu:

  • Aseet
    • Saiga M3 – kivääri
      • Kaksi lipasta
      • 120 patruunaa kaliberissä 7.62×39
      • Taktinen single pointt-hihna
    • Glock 17 laatikoineen
      • reisikotelo
      • lipastasku
      • 300 patruunaa kaliberissa 9mm
  • Puhdistusvälineet
    • Condorin puhdistusmattopussukka aserätillä ja piippukäärmeellä
    • Aseöljy
  • Suojavälineistö
    • Aktiivikuulonsuojaimet
    • Ampujanlasit
    • Polvisuojat
  • Ajanottolaite (timer)

Kuva 1: Välineistö komentokeskuksen pöydällä.

Varusteistossa on painoa melko reippaasti, yhteensä 15 kiloa. Jos kaiken pakkaa yhteen reppuun, sen kantaminen ympäri rata-aluetta asettaa kantolaitteelle melkoisen kestävyysvaatimuksen. Samalla laukun on myös suojattava arvokasta välineistöä kolhuilta, säältä ja taisteluajoneuvokunnan barbaarisilta pakkausalgoritmeilta.

Kuva 2: laukun kivääriosasto täytettynä.

Aloitetaan lastaaminen lisäämällä pöydälle yksi MilTec-aselaukku ja sijoittamalla Saiga sen kivääriosaston pohjalle. Laukussa on yksityiskohta, joka puuttuu monesta kalliimmasta kilpailijasta. Sen pehmusteet nousevat sisäpohjasta ylös suojaten vetoketjua piipulta. Tämä on laukun tukemassa reppukannossa tärkeä asia. Jos pehmusteita ei ole, kiväärin koko paino makaa vetoketjulla, joka lopulta antautuu Newtonin lakien alla. Tämä ongelma on sen verran ahdistava, että ihmisten tiedetään siirtyneen jopa lumilautapusseihin hermostuttuaan kalliisiin taktisiin aselaukkuihin, joista aseen piippu on pilkkinut vetoketjun hajalle.

Kivääriosastossa on kaksi vetoketjullista taskua, joissa tilaa riittää. Itä-Saksan perua oleva kiväärin a-tarvike sijoitetaan isompaan. Pienempi vetoketjutasku jää tyhjäksi. Taskut lienevät tarkoitettu alun perin kevyemmälle materiaalille, mutta repeämisen merkkejä ei huomattu testin aikana.

Kiväärin taktinen hihna mahtuu mainiosti Saigan alle. Polvisuojat mahtuvat mainiosti laukun päissä oleviin taskukkeisiin, jotka on tarkoitettu pitämään pitkä ase paikallaan. Sitten vain kiväärin liikkumista estävät turvavyöt kiinni ja suljetaan vetoketju. Laukku on toistaiseksi hyvin vakaa ja Saiga ei hiihtele ympäriinsä. Paketti ei ole toistaiseksi edes kuhmurainen.

Kuva 3: Pienempi osasto avattuna. Sukat näkyvät taaempana. Niiden välitilaan on jumitettu pistoolin patruunarasioita.

Pienemmässä osastossa on pitkät ”sukat” tarrakiinnityksellä. G17 menee laatikoineen näpsäkasti niistä ensimmäiseen. Isommalle pistoolilaatikolle sukat olisivat liian pienet, mutta G-miestä tämä ei pidättele. Toiseen sukkaan sijoitetaan kaksistaa yhdeksänmillistä ja loput sata mahtuu näppärästi sukkien välitilaan. Ammukset pysyvät hyvin paikallaan eivätkä kolise keskenään.

Osaston vapaaseen tilaan sijoitetaan reisikotelo, lipastasku ja Condorin puhdistusvälinesarja. Kannen PALS-lenkit mahdollistaisivat esim. pistoolin lippaiden kuljettamisen sopivassa lipastaskussa. Vähemmän taktisesti niihen voisi kiinnittää myös työkaluja tai kyniä. Jälleen osasto on valmis ja vetoketju kiinni.

Kuva 4: Laukku valmiina raahattavaksi. Laukku on kiristetty turvahihnoilla ja lisävarusteltu olkahihnalla. Lippaat kulkevat kätevästi PALS-lenkeillä kiinnitetyssä lipastaskussa.

Tämän jälkeen siirrytään ulkopuolisiin taskuihin. Oikean puoleiseen laitetaan ajanottolaite (timer). Keskimmäinen tasku on erittäinen tilakas ja se syö ongelmitta aktiivikuulonsuojaimet ja lasit. Vasen laukku saa aseöljyn. Laukun ulkopinnan PALS-lenkit otetaan hyötykäyttöön: lippaat sijoitetaan Condorin AK-lipastataskuun. Kokonaisuus kruunataan erikseen ostettavalla M-1944 kantohihnalla. Lopuksi paketti kiristetään laukun ulkopuolisilla turvahihnoilla.

Nyt välineistö on onnellisesti pakattu laukkuun ja sen kantaminen on lähes siedettävää. Ihmeellisempiä kolinoita ei kuulu ja kädetkin jäävät vapaaksi.

Laukkua heilutellessa tulee mieleen muutama ihmeteltävä asia. Ensimmäinen on, kuinka muoviset kannakkeet ja lukot kestävät pakkasta? Muovi vaikuttaa asiantuntemattoman silmin hiukan halvahkolta. Näpsäkkä kaveri voi tosin vaihdella ne tarpeen vaatiessa tukevimpiin. Toinen kysymys on se, että onko laukusta tulossa pidempää versiota? Nyt vain satasenttiselle aseelle tarkoitettu laukku jää harmillisesti muutaman sentin liian lyhyeksi monelle aseelle. Esim. IPSC-käyttöön rakennettu 20 tuuman piipulla olevan AR-15 ei mahdu suujarruineen laukkuun. FAL:ia ei kannata edes mainita. Kolmas kysymys liittyy MilTec:in kilpailijoiden aselaukkujen katteisiin. Miten ihmeessä tämän hintaiseen laukkuun on saatu samat ominaisuudet kuin huomattavasti kalliimpiin?

Miltec-aselaukku, toinen mielipide

(Iso-P/Vastaanottopesäke)

Olen käyttänyt Mil-Tecin aselaukkua pari viimeistä vuotta. Pakkaan laukun hieman eri tavoin kuin Arthos eli laitan laukkuun vain kiväärirasteilla tarvittavat välineet (ns. pakkaaminen kontekstin mukaan). Lippaat ja patruunat mahtuvat sivutaskuihin ja suurempaan sivutaskuun laitan suorituksen jälkeen reisitelakan lipastaskuineen. Kantohihnoina käytän kahta M1944-hihnaa ja kannan laukkua yleensä repputyyliin selässä.
Laukku on juuri sopivan kokoinen normaalimittaisille kisakivääreilleni eli AR15 18 tuuman piipulla, M4-säätöperällä ja suujarrulla sekä Valmet M76 suujarrulla. Vetoketjut ja muoviosat ovat kestäneet parin vuoden kestotestin hyvin ja laukun hinta/laatu-suhde on mielestäni erittäin kohdallaan.

Kommentit