Operaatio Sodoman 120 Suolakurkkua, 11.-12.2.2012

Jaloviinaa ja kenttätestaamista

Kenttätestaamista on monenlaista. Tällä kertaa paneudutaan enemmän semmoiseen, öh, ihmisläheisempään meininkiin. Operaatio ei mennyt aivan nappiin, mutta vastoin ennakko-odotuksia, kukaan ei edes kuollut!

Ryhmä ennen lähtöä

Lähtö talviseen Nuuksioon

Tuona helmikuisena aamuna vaativaan tehtävään lähti joukko rempseitä taistelijoita päällään sarkaa ja puuvillaa, koska nykyteknologia on heikoille (tolla Karilla oli jotain Gore-TexMexiä, mutta menkööt). Mukaan otettiin henkilökohtaisten varusteiden lisäksi ahkiollinen telttaa kamiinoineen, kaljaa, Gambinaa ja jallua, jotka sullottiin Mersun Kampfwageniin ja lähdettiin kohti Nuuksiota. Kaikki muut paitsi kuljettaja, eli Henri, olivat jo valmiiksi pikkasen tuiterissa, jotta hommaan saataisiin heti vähän tuntumaa ja visiota.

Suunnannäyttäjät ja täyteen pakattu ahkio

Saavuttaessa Kattilan koulurakennukselle, jonne Mersu parkkeerattiin, heitettiin kartat helvettiin koska “ei niillä mitään tee” (hyvin ajateltu, Teemu!). Rojut ulos, äijät valmiiksi, lähtökaljat naamaan ja ryhmäkuvan kautta mars matkaan. Tarkoituksena oli kahlata helppo, noin kolmen kilometrin matka erään järven rantaan, majoittautua sinne ja tulla aamulla pois. Ko. paikassa olisi elintärkeä liiteri, jonka puuvarannot pitäisivät meidät hengissä yöllä, koska kenelläkään ei ollut mukana muuta lämmikettä kuin sarkapukua, jalkarättejä, vanhoja huopia ja viinaa.

Kantolaitteiden aatelia - armeijarinkat ja ahkio

Ahkiot tuhoutuu ja sarka toimii

No sanotaan nyt suoraan että vituixmän se juttu. Heti aluksi hoippuvien puliukkojen vetämästä 40-luvun ahkiosta katkesi jarrunaru, jonka puuttuminen fiksattiin muuttamalla vetotyyliä. Sitten sitä pulkkaa roudattiin ehkä kilsa-pari harhaan. Tästä ei vielä tiedetty, kun pari tiedustelijaa lähti humalassa korpeen etsimään sitä järven rantaa ja liiteriä. Ahkion luokse vartioimaan jääneenä täytyy kirjoittajan muuten todeta, että sarka on erinomainen materiaali; ei tarttenut mitään erillisiä taukopalttoita, eikä liikkuessakaan nyt pikkupakkasessa varsinaisesti älytön hiki tullut. Koirankusettajat kyllä kattoivat, kun tien varrella seisoi muutama selkeästi vanhaan sotilaspukuun sonnustaunut herrasmies nesteyttämässä itseään. Onneksi tähän ollaan jo totuttu.

Jaloviinaa korpossa

"Vittu siellä talvisodassakaan kukaan ollut saatana päivääkään selvinpäin." -Teemu

Harhaan mentiin ja kunnolla

Tiedustelijoiden palattua todettiin, että piti kääntyä jo perkeleesti aikaisemmin metsän puolelle. No, ahkio ympäri ja takaisin. Kaiken virvokkeen ja rojun määrästä johtuen ahkio painoi kuin synti, vissiin kuutisenkymmentä kiloa. Sitä ei ollut kauheen siistiä kiskoa mäkiä ylös, mutta uskomattomalla tahdonvoimalla tästäkin selvittiin. Löydettiin olevinaan se oikea mutka, josta lähdettiin syvemmälle korpeen etsimään järven rantaa liitereineen.

"Luminen metsä kohotti kaljan kanssa yhteiskuorossa taistelijoiden moraalia"

Parin tunnin harhailun jälkeen todettiin jälleen kerran, että ei onnistunut. Pimeän saapuessa päätettiin palata lähtöpisteeseen ja pystyttää teltta sinne ennen yötä – Kattilan koulun lähellä oli näet se elintärkeä puuliiteri. Luminen metsä kohotti kaljan kanssa yhteiskuorossa taistelijoiden moraalia ahkion ja kinttupolkujen huolehtiessa kuntoiluaspekteista. Tiedustelijat Teemu ja Aki lupasivat tulla koululle jälkijunassa. Jotain näiden sankareiden tilasta kertoi se, että Teemu oli mennyt selviytymismoodiin (lue: sammumassa) jossain korvessa, jolloin Aki joutui kokkaamaan hernesopat miehen herättämiseksi takaisin taistelukuntoon. Reissusta oli tullut jo huomattavasti enemmän kuin se ajateltu kolmen kilometrin helppo ekskursio, myös henkisesti.

Yöpaikka pystyyn jaloviinahuuruissa

Ahkionvetäjät saapuivat hyvissä ajoin telttapaikalle ja rupesivat valmistelemaan paikkaa pystytystä varten lapioiden heiluessa manttelinhelmojen kanssa kilpaa. Hangesta itsensä liikkeelle saaneet känniset tiedustelijat eksyivät takaisintulomatkalla, mutta pääsivät sentään hengissä telttapaikalle. Pistettiin teltta pystyyn yllättävän nopeasti ja hyvin, ottaen huomioon nautittujen virvokkeiden määrä.

"Har har har, vittu me ollaan kovia jätkiä!"

Sitten oli aika hakata halkoja. Henri ja Aki siirtyivätkin liiterin puolelle pistämään puuta halki, poikki ja läjään. Tämä suoritettiin liiteristä löytyneellä valtavalla, paskalla kokoteräskirveellä (vissiin joku varastamisenestojuttu) ja Akin puukolla, jolla kiehiset vuoltiin. Tosimiehethän eivät mitään ympäristöään kattele kun pistävät menemään, joten Aki sai syvän vekin käteensä puukkoon osuneen, päin sinkoavan halon ansiosta. “Har har har, vittu me ollaan kovia jätkiä!” todettiin ja käsi paikattiin vessapaperilla ja Panzerklebebandilla. Aki vähän epäili kitaransoittokykyään tulevaisuudessa, mutta haava ei ollut loppujen lopuksi niin paha.

Suolakurkkua ja kaljaa teltassa

Suolakurkkuja lentelee pitkin telttaa ja Teemun purjot

Teltan lämmetessä Teemu simahti, heräten hetken myöhemmin purjoamaan teltan suuaukosta ulos, lähtien kuin hauki kaislikosta. “Käytä sitten sen siivoamiseen tota ryssälapiota, se on niin paska”, miestä ohjeistettiin railakkaan naurun säestämänä.

"Teemu on kuitenkin aika pro, sillä pienen lepotauon jälkeen mies heräsi jatkamaan."

Mies teki työtä käskettyä, viskoi kierrätetyt sopat pitemmälle hankeen ja simahti makuualustalleen. Teemu on kuitenkin aika pro, sillä pienen lepotauon jälkeen mies heräsi jatkamaan. Näihin aikoihin Goreihme Kari oli kaivanut myös esille maailman suurimman suolakurkkupurkin, jonka villi avaaminen levitti puolet sisällöstä liemineen ympäri telttaa. Oletteko ikinä haistaneet suolakurkun ja hien saturoimia jalkarättejä? Mmm, naminami. Tämmöisethän eivät näin rempseitä eräilijöitä haitanneet, vaan retken vaativin osuus jatkui, nyt siirryttiin jo herkuttelemaan erinomaisella nötköttipitoisella hernekeitolla ja kaikkien sivistyneiden herrasmiesten lempijuomalla, Gambinalla.

Häihin kuokkimaan ja onnistunut yö

Pakollisten pillujuttujen jälkeen huomattiin, että Kattilan koululla oli jotain häppeningiä. Henri ja Aki pukivat ykköset ylle (Henrillä sarkamantteli, lyhty ja Gambina, Akilla Kongo-maastopuku ja Apartheid-tetsari) ja lähtivät kattelemaan. Parivaljakon saapuessa rakennuksen tuntumaan tuli yöstä pari hyvin pukeutunutta miestä kertomaan, että täällä on häät menossa. Herrasmiesten kohteliaasti kieltäydyttyä päästämästä seikkailijoita sisään, palasi TST-pari teltalle parempaan seuraan kamiinan lämpöön ja pierun hajuun.

Mansikanpunainen kamiina
Sama meno jatkui, kunnes Akin annettua kyljellään lojuessaan hyvän yön pissalla valomerkin todettiin, että sitä varmaan voisi koisatakin. Yö sujui aika rauhallisesti, mitä nyt Kari nousi jossain välissä pystyyn huutaen “huora!” ja rojahti takaisin patjalleen. Aki nousi myös pystyyn, mutta tyytyi vain halaamaan kamiinan piippua. Aamun valjetessa todettiin kolme asiaa:

  • Kaikki olivat enemmän tai vähemmän hengissä
  • Kipinää oli onnistuttu pitämään koko yö
  • Leiripaikka näytti mustalaisleiriltä

Kamat ja roskat autoon ja nokka kohti Varustelekaa. “Mies syö erämaata”, todettiin kun aamupäivän aurinko nauraa räkätti meille.

Tuotearviot

Haha, luulitteko, että me jaksettais kirjottaa jotain paskaa siitä kuinka joku NVA-putkikauluri toimi hyvin? No ei jakseta. Tiivistetään nyt kuitenkin siihen, että sarka on vieläkin super. Käyttäkää sitä. Kattokaa noista retkikuvista mitä meillä oli, ne kaikki toimi hyvin – kuten sanottu, kukaan ei edes kuollut, vaikka annettiin luontoäidille tasoitusta olemalla humalassa! Mukana oli Veshmeshokia, sekalaisia sarka-asioita, rättisäärystimiä ja jalkarättejä, eikä meillä ollut mitään ongelmia niiden suhteen, vaikka virallisesti ovatkin nykyajan muovimaailmassa auttamattomasti vanhentunutta tavaraa. Seuraavaan kertaan!

Teltassa-nukutun-yön-jälkeen-on-helppo-hymyillä

Kuvat Nuuksioreissulta

Kirjoittaja

  • Henri L.

Kommentit