Talvieräilyä Evolla 6.-8.2.2015

Talvella suomalaisessa korvessa on yleensä kylmää, pimeää ja märkää. Toisaalta ihan samanlaista se on kesälläkin. Talvella voi sentään hiihtää – tosin, jos niitä vanhojen jermujen juttuja jaksaa kuunnella, niin kuulemma “silloin kun minä olin armeijassa” hiihdettiin kesälläkin kanervikossa. Käy järkeen.

Talvinen maisema Evolla

Talvinen maisema Evolla

Kun on tarpeeksi kauan viihtynyt neljän seinän sisällä tuijotellen näyttöpäätteitä ja pyöritellen peukaloi… sota- ja erävarusteita ees sun taas, alkaa kaivata itsensä ja varusteiden ulkoilutusta. Henkilökohtainen eräpäivä siis paukkuu (ja kun vitsit ovat näin väsyneitä, silloin on todellakin aika lähteä viikonlopuksi tuulettamaan päätään).

Rannikon lumitilanne vaikutti huolestuttavalta eikä kanervikossa hiihtäminen juuri houkutellut, joten kohteeksi valikoitui hyvissä ajoin molemmille testaajille entuudestaan tuntematon Evon retkeilyalue. Karttatiedustelun perusteella alueella vaikutti olevan mukavasti lääniä ja laavupaikkoja, ja etäisyys järkevän noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta.

Perjantaiaamuna auton takakonttiin pakattiin rinkat, lumikengät ja eräsukset. Lähtökynnys ylitettiin Varustelekan parkkipaikalta tasan 10:00 (tai joskus niihin aikoihin), suoritettiin moottorimarssi ryhmitysalueelle Evokeskuksen pihaan ja painuttiin sukset epäsotilaallisesti ristissä kuuseen. Tarkoitus oli käyttää päivän valoisat tunnit tehokkaasti ja hiihtää pimeän tuloon asti. Lumikengät jätettiin tässä vaiheessa taktisesti ajoneuvoon. Olimme toivoneet reipasta pakkasta jotta talvivarusteista saisi testattua irti niiden todellisen potentiaalin talvikäytössä, mutta elohopea uhkasi pysyä vakaasti nollan tuntumassa ja painua vasta yöksi muutamaan pakkasasteeseen. Lunta oli reippaasti yli 30 cm ja hanki upottavaa.

Valmiina eräilyyn

Valmiina eräilyyn

Testiin lainatut Fiiber Patrol 210 cm eräsukset osoittivat luonteensa nopeasti – ja paljastivat käyttäjiensä luonteen heikkouden samaan syssyyn. Fiiber Patrol ei ole perinteinen erä/metsäsuksi vaan lyhyempi ja kapeampi yleissuksi, joten olosuhteet hiihdolle osoittautuivat varsin raskaiksi. Rinkka selässä homma oli varsin epäkiitollista ja sukset upposivat syvälle. Kärjessä sai hikoilla tosissaan ja puskea latua hankeen. Takana latua hiihtävän osa oli huomattavasti helpompi. Tilanteessa, jossa taistelijaparin verran sitkeitä sissejä tekee latua kärjessä ja muu joukko seuraa kantamuksien tai ahkioiden kanssa, eteneminen maastossa onnistuisi varsin vikkelästi. Meidän tapauksessa kummankin, myös kärkimiehen, oli kannettava kaikki varusteensa, joten eteneminen oli hi-das-ta. (Alueelta olisi löytynyt myös valmiita latuja, mutta moisille viitattiin kintaalla, erähiihtämässä sitä kerran oltiin.)

Ensimmäinen kaatuminen Fiibereillä.

Ensimmäinen kaatuminen Fiibereillä.

Tauolla

Tauolla

Koska taivaasta ei laskeutunut talvisodan ihmettä tai muita henkiolentoja meitä auttamaan, lounaan ja kahvin jälkeen päätettiin hylätä haastavaksi todettu rinkka-umpihanki-yleissuksi-risukko -kombo, kiinnittää sukset rinkkoihin ja jatkaa matkaa jalkapatikassa reittipolkua seuraillen. Valinta osoittautui vähän sellaiseksi suo siellä, vetelä täällä -tyyppiseksi ratkaisuksi: metsän siimeksessä kevyellä hangella kävely oli toki leppoisaa puuhaa, mutta välillä kahlattiin polvisyvyisessä-, välillä kiroiltiin lähes vyötärösyvyisessä hangessa. Välillä maaston salliessa vaihdettiin taas suksia jalkaan, mutta hiihtäminen oli paikoin yhtä hidas tapa edetä. Lumikenkiä tuli kova ikävä, mutta kehno huumori piti moraalin korkealla. J: “Kato, ilves! [reittimerkintäkilvessä, toim.huom.] Lempieläimeni! Mikä on sun lempieläin?” V: “***** lumikissa.”

 Hanki ei aina kantanut.

Hanki ei aina kantanut.

Päivän tavoitteeksi asetettu Latvajärvi saavutettiin juuri iltahämärän aikaan. Ensimmäisen yön majoituspaikka valittiin hiihtämällä järven rantaa seuraten kunnes vastaan tuli riittävän kotoisa kuusikko. Hankeen lapioitiin paikat varusteille, levitettiin makuualustat ja ryhdyttiin huoltotoimenpiteisiin: kuivaa alle, lämmintä väliin ja keittimet tulille. Ruotsalaisella keitin-pakkiyhdistelmällä sulateltiin lumesta vettä seuraavaa päivää varten. Talvi on ainakin siitä kiva, että vettä on saatavilla vähän kaikkialta ympärillä. Sitä voi (ja kannattaakin) puhdistaa sulattamisen jälkeen, mutta meille on tähän asti riittänyt isompien roskien ja eliöiden poimiminen, eikä kumpikaan ole kuollut.

Sulatettuun lumeen jää välillä pieniä sattumia.

Sulatettuun lumeen jää välillä pieniä sattumia.

Vesa: Ilta oli tyyni, tähtitaivas kirkas, kuksassa lämmintä juotavaa ja mieli levollinen. Muistin miksi aina välillä pitää lähteä metsään. Aamun ensimmäinen ajatus oli että miksi helvetissä tänne metsään piti lähteä. Fiksuina ja kokeneina eränkävijöinä suoritimme seuraavia toimenpiteitä: emme virittäneet laavukangasta, koska sää oli hyvä ja molemmilla oli säänkestävä makuupussi (mulla kuoripussina Jerven Hunter tunturiviitta, Juusolla Carinthian Shellproof-kankainen pussi). Kengät jätettiin huolettomasti ulos, rinkan päälle heitin M15 sarkatakin ja Savotan makuualustat lyötiin paljaalle hangelle ilman lisäeristystä, kuten havuja, koska haluttiin selvittää tuleeko kylmä. Tuli. En myöskään tarkastanut ennen lähtöä toimiiko sisäpussini (vanha siviilimerkkinen kesäpussi) vetoketju. Ei toiminut. Yö sujui siis suht’ kurjasti kylmyyteen säännöllisesti heräillen, ja jossain vaiheessa heräsin lumisateeseen joka pakotti vetäytymään kokonaan Jervenin sisään. Tuloksena reippaasti hengitysilmasta kondensoitunutta kosteutta pussin sisällä, täynnä lunta olevat märät kengät ja ja aika negatiivinen yleisfiilis. No, onneksi Jerven piti kaikki ulkoiset elementit pihalla ja M15 sarkatakki oli pinnalta märkä ja lumessa, mutta sisäpuolelta kuiva. Ei paha.

 Ajankuluksi kerättiin märkää puuta ja sytetettiin nuotio.

Ajankuluksi kerättiin märkää puuta ja sytytettiin nuotio.

Herätys 06:00 yhä kirkkaaseen kuunvaloon. Aamun jumppailu ja toimenpiteet sujuivat varsin kankeasti, mutta viimeistään lämmin ruoka ja juoma palauttivat taistelutahdon, joten aamun kunnolla valjetessa olimme taas liikkeellä. Suunnaksi otettiin Evokeskus ja osin omia jälkiä, osin metsäautoteitä seuraten se saavutettiin muutamassa tunnissa. Teimme eilisistä viisastuneina uuden toimintasuunnitelman ja siirryimme autolla koilliseen Koveronjärven suuntaan vaihtelevamman maaston perään.

Karttatiedustelu paljasti useita lupaavia leiripaikkoja.

Karttatiedustelu paljasti useita lupaavia leiripaikkoja.

Päivän aikana tehtiin lyhyempiä hiihtolenkkejä suksilla (huomattavasti mielekkämpää puuhaa ilman rinkkaa) ja kävelyä US lumikengillä, jotka olivat meille tutut jo parin edellisen talven vastaavilta viikonloppureissuilta ja hyviksi havaitut. Laavupaikalla laitettiin lämmintä ruokaa ja pilkottiin illan sytykkeet ja polttopuut. Mukaan valitut varusteet toimivat hyvin, yön epämukavuudet olivat enää muisto vain, ja koska pakkanenkaan ei kiristynyt elämä tuntui jotenkin turhan helpolta. Näinpä illan aktiviteettina autolta haettiin kaira jolla saatiin Koveronjärven jäähän miehen mentävä avanto, ja sitten uimaan.

Täyteen pakattu belgialainen iso rinkka.

Täyteen pakattu belgialainen iso rinkka.

Iltapuhteet.

Iltapuhteet.

Vesa: Juuso kävi avannossa niin kuin normaalit ihmiset, eli lähes munasiltaan, mutta mä ajattelin että olisi hauska tehdä testata samaa Särmä merinovilla-alusasu ja M15-sarkavaatteet päällä. Näin saatiin iltaan sopivaa tekemisen meininkiä. Vesi oli aika viileää ja vesileikit jäivät lyhyiksi.

Avannolta reippailtiin noin sadan metrin matka jyrkkää ylämäkeä takaisin laavulle ja sytytettiin tärisevin käsin tulet. Tässä vaiheessa olin hemmetin yllättynyt: olo oli läpimärkänäkin ihan jees. Tilanteessa, jossa oikeasti putoaa jäihin, pitäisi toimia jotakuinkin seuraavasti: mahdollisuuksien mukaan hakeudu tuulensuojaan, riisu märät vaatteet ja kuivaa vesi pois iholta. Jos mahdollista, vaihda kuivat vaatteet päälle ja lämmittele. Jos ei, purista märistä vaatteista vedet pois, pue ne takaisin ja pyri lämmittelemään. Mulla oli Särmän villavaatteissa ihan siedettävä olo vielä pitkään sen jälkeen kun nuotio oli jo saatu kunnolla palamaan ja pääsin suoraan kuivattelemaan märkiä vaatteita. Villa oikeasti tuntui pitävän näissä olosuhteissa (tyyntä, nollakeli) märän retkeilijän riittävän lämpimänä ja eristettynä – aika kova! Vasta yli puoli tuntia kylmän kylvyn jälkeen huijasin ja vaihdoin lämmintä ylle. Tietty jos olisi ollut kova tuuli ja/tai enemmän pakkasta olis varmaan ollut pakko harrastaa aktiivisempaa selviytymistä.

Ihan aina merinovillakaan ei lämmitä märkänä.

Ihan aina merinovillakaan ei lämmitä märkänä.

Illan pimetessä myös tuuli nousi, joten sitä vastaan viriteltiin nuotiopaikan suojaksi laavukangas. Paracordista saatiin kuivausnaru nuotion lähelle, ja iltapuhteisiin kuului paitsi sarkavaatteiden myös viimeyönä kostuneiden makuupussien kuivattelu. Erätulilla istuskellessa kuivaa villaa päällä ja kuksallinen höyryävää minttukaakaota kädessä elämä on just eikä melkein hyvää. Yö sujui ensimmäistä miellyttävämmin kun makuupussiin ymmärrettiin pukea ylimääräiset kuivat villakerrokset ja pistää hiukan lisäeritystä laavun ja makuualustan väliin. [Kuka ymmärsi, kuka ei… -Juuso].

Tuulisen sunnuntaipäivän osaksi jäi aamiaispekonin paistaminen, lumikenkäily järven ympäri, kameran kanssa hupailu ja lopulta siirtyminen takaisin Helsingin suuntaan. Tavoite saavutettiin, eli perspektiivi saatiin parin vuorokauden tuuletuksella kohdilleen: arkihuolet unohtuvat hetkessä kun mennään korpeen epämukavuusalueelle, jossa onnellisuus (ja äärimmilleen vietynä selviäminen) koostuu perusasioista: suojaa, lämpöä, ruokaa. Näitä haastavien elementtien päihittäminen on myös varsin tyydyttävää.

 Aamulla rituaalimurha-aukkoa muistuttaneesta avannosta sai vielä kätevästi sulat keittovedet.

Aamulla rituaalimurha-aukkoa muistuttaneesta avannosta sai vielä kätevästi sulat keittovedet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Varokaa heikkoja jäitä.

Varokaa heikkoja jäitä.

Älä paista pekonia lumilapiolla, mutta jos kuitenkin paistat, paista sveitsiläisellä.

Älä paista pekonia lumilapiolla, mutta jos kuitenkin paistat, paista sveitsiläisellä.

Yhteenveto talvieräilystä

  • talvella on usein kylmää ja märkää, mutta juuri niiden voittaminen tekee talvieräilystä nastaa
  • metsässä vaeltaminen ja erätulilla istuskelu kirkastaa ajatukset, mene siis metsään
  • älä paista pekonia lumilapiolla, mutta jos kuitenkin paistat, paista sveitsiläisellä
  • varokaa heikkoja jäitä
  • nuotio on etenkin talvella aika tärkeä mukavuustekijä ja elämän helpottaja
  • hyvää kaakaota saa tällä reseptillä: kuumenna astiassa nestettä, voita, muutama pala Scho-Ka-Kola suklaata ja kaakaojauhetta, terästä tarvittaessa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuson varustearviot

Mun varustus koostui pääpiirteittäin seuraavista, sekoitus hyvää kestävää armeijaylijäämää ja meidän omia Särmä-varusteita.

Särmä merinohuppari, musta

Selvä homma on se, että nyt kyseessä on äärettömän mukava pukine kaikenlaiseen urbaaniin käyttöön urheilusta toimistoon.

Mä halusin kuitenkin selvittää onko ja ominaisuudet sopivia myös eräilyhommiin. Vuorottelin hupparin käyttöä alus- ja välikerrastona, ja molemmissa tehtävissä se toimi erittäin hyvin. Taskujen vetoketjut ovat riittävän matalaprofiiliset ja hyvin sijoitetut etteivät ne paina ikävästi kantamusten kanssa vaikka huppari olisi alimpana kerroksena. Ranteiden kautta tapahtuvan lämpöhukan saa eliminoitua peukalonreikiä käyttämällä. Huppu on riittävän tiukka ettei se tule tielle mutta kangas sen verran venyvää että päähineen käyttö sen alla onnistuu. Lisäksi pitkä vetoketju mahdollistaa tehokkaan lämmönsäätelyn.

Kaiken hikoilun ja nuotion savun jälkeen mä tuuletin hupparia yön yli parvekkeella ja tätä tekstiä kirjoittaessa seison toimistossa sama paita päällä seuraavana päivänä. Ainakaan vielä toimiston naispuolinen asukki ei ole ilmaissut kokevansa hajuhaittoja.

ruotsalaiset M90 maastohousut

Aivan uskomattoman hyvät kenttähousut. Kangas pitää tuulta ja kosteutta tosi hyvin. Jos päälle kaataa vettä se valuu pisaroina pois, joten kosteassa hangessa kuvaamaan polvistuminen ei paljoa ahdistanut. Lahkeiden kumitetut suut pysyivät kenkien päällä todella hyvin joten säärystimille ei ollut tarvetta edes vyötärökorkuisessa hangessa. Ainoana miinuksena mainittakoon että sepaluksen toinen nappi, joka tulee housujen sisäpuolelle, voi olla hieman haastava käsitellä maasto-olosuhteissa. Onneksi housut pysyvät hyvin kiinni vain toista nappia käyttämällä.

Kuumilla kesähelteillä nää saattaa hiostaa vähän liikaa, mutta kolmeen muuhun vuodenaikaan – ja Suomen kesän viileämpiin keleihin – tässä olis pöksyt joihin voi varmasti luottaa. Kokoasioista sen verran että mä oon 178 cm pitkä ja paino pyörii jossain 70-75 kg välillä, sopiva koko oli 170/65.

Särmä Windproof-takin prototyyppi

Mulla oli testattavana meidän omatuotannon prototyyppi jonka myyntiversion on tarkoitus tulla saataville tän vuoden syyskaudelle. Kyseessä on ohut ja melkoisen tuulenpitävä pitkähelmainen takki kuorikerrokseksi. Uutena kangas hylkii hyvin vettä, taskutilaa on enemmän kuin mä osaan edes käyttää ja superbonuksena helmasta löytyy kädenlämmittelytaskut fleecevuorilla!

Leikkaus mahdollistaa hyvän liikkuvuuden ja runsaan aluskerrastojen käytön, mutta silti takin saa särmättyä hyvännäköiseksi vyötärö- ja helmakiristyksillä sekä rullaamalla hupun kaulukseen. Kainaloista löytyvillä vetoketjuilla ja hihoja nostamalla lämmönsäätely onnistuu tehokkaasti liikkeellä ja paikoillaan.

Tätä testataan ja kehitetään vuoden aikana vielä lisää, mm. pieniä parannuksia yksityiskohtiin ominaisuuksissa ja leikkauksessa on jo työn alla. Molemmat testaajat jäävät odottamaan kieli pitkänä.

Haix Airpower Pro R -kalvomaiharit

Eräs työkaveri tiivisti asian aika hyvin:

“Jos joku miettii tappelukenkien hankintaa niin tässä yksi hyvä vaihtoehto: leveämpi lesti kuin useimmissa muissa HAIXeissa ja pohjan kumiseos ei mene ihan niin kivikovaksi pakkasella.”

Lisäksi nauhalenkit ovat jämäkämpää tekoa kuin muissa Haix-malleissa. Varpaat on todella hyvin suojattu, näillä kehtaa surutta potkia jääpaloja eikä kärkiä tarvitse lankata ja kiillottaa joka välissä. Kiva juttu myös ampumaharrastuksiin ja muuhun rymyämiseen. Pohjat eivät myöskään ole liian jäykät joten jalkaterä pääsee oikeasti liikkumaan askeltaessa.

Belgialainen iso rinkka

Rinkka oli lähes identtinen paljon käyttämäni Berghausin Atlaksen kanssa. Riittävästi lokeroitu, jotta oleellisiin tavaroihin pääsee käsiksi nopeasti, mutta sopivan paljon isoa yhtenäistä tilaa. Sisäpinta tuntui niin hyvin kumitetulta, ettei talvisin tai pienillä sademäärillä tarvitse erillistä sadesuojaa.

Säätömahdollisuuksia on paljon ja remmit jykeviä. Ulkopuolen kiinnitysmahdollisuudet ja sivutaskujen ja rinkan pääosan välinen tila tulivat tarpeeseen kun suksia, lumikenkiä ja työkaluja oli kannettava. Itse en pitänyt lantiovyön soljesta, sillä sen käyttäminen oli hieman työlästä, mutta sen vaihtaminen on tarvittaessa helppoa.

Hinta-laatusuhteeltaan aika kova tuotos.

LED otsalamppu 250 lm, paristokäyttöinen

Viikonlopun mittaisen talvikäytön perusteella oikein pätevä peruslamppu. Valotehoa löytyy enemmän kuin tarpeeksi eikä kestävyydessäkään ole valittamista. Olin hiukan skeptinen erillistä paristokoteloa ja pitkittäistä säätöhihnaa kohtaan, mutta käyttäminen oli silti helppoa ilman jatkuvaa solmujen selvittelyä ja lampun paino jakaantui fiksusti.

Vesitiiviyden selvittämiseksi mä upotin lampun avantoon. Lamppu valaisi myös veden alla ja jäätyi jälkeenpäin pakkasilmassa, mutta toimi ongelmitta – myös seuraavana päivänä.

Tesema Villatähti merinovillalapaset

Kelpo tumput. Hieman nukattu sisäpinta pitää tuulen paremmin poissa iholta kuin pelkkä ilmava neulos. Mä käytin lapasia surutta ilman päällihansikkaita mm. halkojen pilkkomiseen ja avannontekoon. Puuhastellessa kädet pysyivät lämpiminä täysin läpimärillä lapasillakin. Kyseessä on oltava oikein laadukas merinovillakudos, sillä hanskat kestivät täysin ehjinä vain pienellä ulkopinnan nukkaantumisella. Lisää kuorihanska, niin olet todennäköisesti kuolematon.

Pentagon Fleece Watch Cap

Tosi hyvin peittävä ja suojaava pipomalli. Alkuun hieman tiukka, mutta venyi nopeasti sopivaksi. Verrattuna Condorin Fleece-pipoon, jota myytiin aiemmin, pitää tämä vuorin ansiosta tosi paljon paremmin tuulta eikä silti tunnu hiostavalta.

Savotta Fleece-putkikauluri, musta

Erittäin kiva pukine, jolla suojaa kaiken kaulasta ylöspäin. Mulla on ollut kaikenlaista kauluria käytössä ja tää on kyllä ehdottomasti niistä fiksuin erähommiin. Pituutta riittää oikeasti erilaisiin huivi- ja ninjavirityksiin. Kangas on riittävän paksua pitämään kylmän loitolla ja tuntuu todella miellyttävältä ihoa vasten. Savotta on myös sijoittanut logonsa niin että joka kerta vähintään toinen niistä on väärinpäin, hyvä!

Vesan tuotearviot

Lähdin reissuun särmästi liki päästä varpaisiin Särmä-tuoteperheen varusteissa: päällä M15 deluxe-mallin sarkahousut ja perusmallin takki hupulla, villapipo, alla merinovilla-alusasu, merinovillabokserit ja merinosukat. Mukana kulki myös Särmä merinovillainen putkikauluri ja kommandopipo, vara-alusasusetti (merinovillaa sekin, tietty) ja villasukkia, ruotsalainen ylijäämävillapaita, fleece-pipo, shemagh-huivi (koska se vain on aina mukana) ja BW topparukkaset lämmittelyä varten. Aika villavoittoista siis, mutta villa on voittajan valinta – kovemmillakin pakkasilla olisi pärjännyt kivasti.

Kantolaitteena matkassa oli jälleen kerran vanha uskollinen Berghaus Atlas-rinkka. Majoituskalusto koostui Jerven Hunter tunturiviitasta (joka toimitti myös tauko/leirivaatteen virkaa) ja siviilimallisesta kesäpussista, Savotan makuualustasta ja yhteisestä DD 3×3 Tarp laavuvaatteesta.

Särmä M15 sarkahousut & -takki

Huippulaadukas villasarka ja moderni toiminnallinen leikkaus sytyttivät minut heti, tätä oli päästävä testaamaan. Ja kyllä vakuutti: puku on lämmin, pitää lumen ja kosteuden ulkopuolella, kuivuu todella nopeasti ja hengittää erinomaisesti. Pulahdus avantoon ei saanut sarkaa täysin läpimäräksi, ja ne sai kuivattua helposti nuotion lämmössä. Sisäpuolen verkkorakenne siis lisää eristävyyttä ja nopeuttaa kuivumista. Fleecevuorattu kaulus ei hankaa leukaa, ja hupun saa irti kun sille ei ole tarvetta. M15 puvussa on hyvä liikkua. Nollakelillä en itse tarvinnut pitkiä alushousuja ja tekninen t-paitakin olisi riittänyt – aluksi villasarka tuntui vähän ärsyttävältä paljasta ihoa vasten, mutta siihen tottui nopeasti.

Villasarkan tuulenpitävyys on vähän kaksipiippuinen juttu – sarkavaatteet hengittävät kyllä hienosti, joten hikoilu ja sen aiheuttama kastuminen ei ole ongelma, mutta toisaalta, tuulen aiheuttama lämpöjohtuminen on varsinkin ääriolosuhteissa paljon vaarallisempaa. Järven jäällä navakassa tuulessa ja tuiskussa lumikenkäillessä sarkavaatteet osoittautuivat kuitenkin toimiviksi – tuuli ei pysynyt täysin poissa iholta, mutta tarpeeksi hyvin kuitenkin ja kun alla oli vielä merinovillainen alusasu, kokonaisuus toimi mainiosti ja pysyin juuri riittävän lämpimänä. Tuulenpitävää kerrosta en kaivannut liikkuessa. Tauolla tai tosi kovassa pakkasessa välikerrasto ja/tai tuulenpitävä ohut vaate päälle riittäisivät hienosti. Ehkä just villasarka ja tuulen vaikutuksen eliminoiva lumipuku olivat se talvisodan ihme?

Jos jotain pääsisin muuttamaan, lisäisin housuihin hiukan korkeammat vyölenkit ja lahkeensuun kiristykseen joko useamman napinläven tai jonkun muun varmistuksen jotta se pysyisi varmasti kireänä ja alhaalla (eipä lunta silti päässyt punttiin syvässä hangessa kuin kerran). Hupun muotoilu toimii ihan mainiosti ja lippa on hieno asia, tosin itse arvostaisin hiukan päänmyötäisempää ja samalla paremmin pään liikeitä mukailevaa leikkausta. Makuasia. Takkiin jäin kaipaamaan (Juuson Windproof-takille kateellisena) kädenlämmittelytaskua vaikkapa helmataskujen taakse ja mahdollisuutta saada hihan ranne kiristettyä vielä vähän tiukemmalle. Eikä toisesta hihataskustakaan haittaa olisi. Vaihtamalla kumpaankin Kanada-malliset napit ollaankin jo sitten tosi hemmetin lähellä täydellisyyttä.

Kenttäkelpoisuus on siis kohdallaan erä-, sota- ja muihin talvisin liikuntahommiin. Kunnon hyvä. Laatu maksaa, mutta kyllä siitä kannattaa maksaa.

Särmä merinovilla-alusasu

Otin Särmän merinovilla-alusvaatteet käyttöön syystalvesta, ja reilun kolmen kuukauden käytön jälkeen myönnän avoimesti olevani rakastunut. Silkinohut mutta todella lämmin ja hetkessä kuivuva kerrasto toimii hiton hyvin sekä arki- että toiminnallisessa käytössä. Olen pessyt nämä vissiin kahdesti, yleensä pelkkä tuuletus riittää. Grammanviilaajana arvostan myös asun höyhenenkeveyttä, joten tämä on aina mukana matkoilla ja reissuilla.

Yhdessä hyvän kuorikerroksen kanssa (kuten Särmän M15-sarkavaatteet tai Windproof-tyylinen takki) yhdistelmä toimii tosi hyvin kaiken moisessa talviliikunnassa.

Jalas Combat

Sain Jalaksen vuoden 2015 uutuusmallin testattavaksi, ja nyt kilometrejä on kertynyt työkenkänä, kaupungissa ja viimein metsässä. Kenkä muistuttaa aika lailla Phantom-maiharia: molemmissa on Drylock-kalvo, samantyylinen muotoilu ja mukana pohjallisten Rolls Royce eli FX2. Havaintoja:

  • Ulkonäkö: moderni sotilaskenkä sporttisilla kangasosilla, jakaa taatusti mielipiteitä. Henk.koht. ensivaikutelmani oli että Haix ja Jalas päätyneet petipuuhiin, tuloksena Jalas Combat. Ulkonäkö tällaisissa käyttökengissä on kuitenkin täysin toissijainen juttu.
  • Kangasosa ja materiaalit: kenkä on todella kevyt. Toisaalta, kun kalvo tulee elinkaarensa päähän saumojen kohdalta, tätä ei saa lankattua vedenpitäväksi kuten kokonahkakenkää. Sisäpuolella on pehmeä vuoraus joka riittää laadukkaiden sukkien kanssa oikein hyvin talvella – paksu toppaus vain hiostaa turhaan.
  • Kalvo: oma perstuntumani on, että Drylock hengittää vähän paremmin kuin Gore-Tex. Oikeasti hyvin hengittävää kalvoa ei ole vielä tullut vastaan, kyllä näidenkin kanssa sukat ovat työpäivän jälkeen kosteat. Mutta se on sitten sukkavalinta- ja sukkien vaihtokysymys – tärkeämpää on, että vesi pysyy ulkona.
  • Pohja: uutta muotoilua, kantapää on hiukan matalampi kuin perinteisissä sotilasmallin kengissä. Lopputuloksena on pehmeämpi, rullaava askellus. Vibram-pohja pitää hyvin ja kestää pakkasta.
  • Lesti: tuttuun Jalastyyliin tosi leveä, saman tuntuinen kuin Phantomeissa. Sukkavaraa siis riittää, ei kuitenkaan ihan niin överipaljon kuin M05-maihareissa. Olen useamman vuoden käyttänyt pääasiassa Haixin kapealestisiä maihareita, joten paluu Jalasten käyttöön vaati hiukan totuttelua. Iso- ja leveäjalkaisille kavereille kiva asia, muille enemmän tottumuksesta kiinni tykkääkö että jalalla pitää olla tilaa liikkua vai haluaako tiukan istuvuuden.
  • Varsi: pehmeä, ei superjäykkä. Kuten lestin kanssa, enempi makuasia tarvitseeko tosi paljon tukea. Minulle näissä on ihan riittävästi lähes kaikenlaiseen käyttöön.
  • Kärkikovike: kiva ominaisuus, ja niin kevyt ettei sitä käytössä huomaa. Ei varaa kylmää.

Näistä on kuin varkain tulleet mun pääasialliset talvikengät.

Särmä merinovillabokserit

Jos käytät alushousuja, suosittelen merinovillaa. Keliin kuin keliin.

Särmä kommandopipo, yksireikäinen, merinovillaa

Metsässä käytin tätä lähinnä yöllä – nukun aina makuupussissa sen verran levottomasti, että pipo ei tahdo pysyä öisin päässä. Ilman tulee vilu. Ohut merinovillahuppu ei kiristä mistään suunnasta ja pysyy nätisti paikallaan.

Sotahommissa tämä on tosi jees kypärän alla: ohut, kosteutta siirtävä, lämmin, kuivuu nopeasti.

Jerven Tunturiviitta Hunter

Luottovaruste, aina mukana metsässä. Toimii makuupussina sellaisenaan kivasti vielä viileällä syys-kevätkelillä ja kylmemmässäkin säässä jos alustan eristys ja/tai kuiva lämpökerrasto ovat kohdallaan. Tunturiviitta paikkaa myös erillisen tauko- ja leirivaatteen paikan, ja se miellyttää minua suuresti: en tykkää kantaa ylimääräistä tavaraa mukana. Jerven pitää luonnon viheliäiset elementit, eli veden, lumen ja tuulen visusti ulkopuolella. Kovissa olosuhteissa vahingon osuessa tuulettimeen tunturiviitta on todellinen selviytymisvaruste.

Työkaveri sanoi nukkuneensa pelkällä Hunter-pussilla ja paksulla eristävällä makuualustalla ihan kivasti vielä -5 asteen pakkasessa. Itse pakkaan talvella mukaan toisen pussin – kelistä riippuen joko ohuen fleece-pussin, normaalin kesäpussin tai paksumman kolmen vuodenajan pussin, jollaisella yhdistelmällä pärjää sitten jo tosi tosi kylmässä. Parasta tässä on, ettei aamuisin tarvitse nousta makuupussista ulos keittelyä ja muita aktiviteetteja varten, senkus työntää kädet ja jalat pihalle ja alkaa hommiin. Kylmän ulkomaailman voi sitten kohdata kun on tarpeeksi lämmennyt ja siihen valmis.

Jervenin tuotteet maksavat aika monta rahaa, mutta niillä rahoilla saa totta niin perkeleen kovaa laatua että kyllä kannattaa. Jokainen norjalaisten myymä tunturiviitta on tarkastettu ja leimattu (tätä kutsutaan laadunvalvonnaksi), ja firman edustajan sanoin: “Tuotteilla on 10 vuoden takuu, mutta yksikään ei lähde ulos tehtaalta ellei se täytä meidän omia 20 vuoden käyttöiän laatuvaatimuksia.” Kelpaa mulle.

Janus merinovillasormikkaat, tummanharmaat

Olen pitänyt näitä päivittäisessä käytössä kuluneen talven, ja ovatpa muuten kelpo sormikkaat. Pintaneule on kestänyt kulumaa ja on edelleen ehjä ja siistin näköinen. Risuja hanskat saavat otepinnan puuttumisesta – kämmenpuolet ovat turhan liukkaat moneen puuhasteluun. Parasta näissä on (jälleen kerran) superlämmin ja pehmeä materiaali. Merinovilla piti kädet avannon teossa likomärkänäkin riittävän lämpiminä ja toimintakykyisinä. Samaa ei voinut sanoa märistä nahka-nomexhanskoista, ne kädessä tuntui että sormet jäätyvät irti.

Wildo Camp-A-Box kenttäruokailusetti

Tosi Mies pärjää kyllä pelkällä puukolla ja puukuksalla, mutta minä tykkään että mukana on vähän laajempi setti astiaa ja aterinta. Etenkin jos innostuu kokkailemaan jotain muuta kuin makkaraa tai pussiretkimuonaa. Paketti on kevyt ja pakkautuu kompaktiin tilaan. Ei pöllömpää.

Yhteiset varustearviot

Terävä Skrama eräveitsi
Perinteiset kiehisen vuolemiset ja muut pienempi puukko hoitaa näppärämmin, mutta nekin onnistuvat Skramalla suht’ vaivattomasti. Sen sijaan pienet retkikirveet voi heittää suoraan mäkeen, sillä Skramalla katkoo, pilkkoo, pätkii ja halkoo kepit, halot ja klapit paljon tehokkaammin. Pitkän kahvan ja raskaan terän ansiosta iskuun saa voimaa, ja rakenne on tosi jämäkkä. Jos siis otat retkelle mukaan vain yhden työkalun, otat Skraman. Jos kaksi, otat Skraman ja puukon – mutta Skramalla saisit kyllä hoidettua kaikki puukkohommatkin.

SA makuualusta
Molemmat testaajat ovat käyttäneet tätä useamman vuoden, myös intissä, ja voimme tyytyväisinä todeta: kunnon pätevä makuualusta! On toki olemassa eristävämpiä, kevyempiä ja pienemmässä tilassa kulkevia makuualustoja, mutta SA-malli on vahvasti vakuuttanut kenttäkelpoisuudella, luotettavuudella ja yksinkertaisuudella. Liepeet on tosi kiva juttu, kitkapinta samoin. Solumuovi on sen verran paksua, että riittää kolmena vuodenaikana yleensä hyvin sellaisenaan. Pakkasilla ollaan nukuttu tämän kanssa sekä hangessa että laavulla, ja silloin kannattaa käyttää jo jotain lisäeristystä (havuja, lisää solumuovia, teltta…). Toinen alustoista on leimattu vuonna 2003 ja on edelleen täysin käyttökelpoisessa kunnossa.

Sveitsiläinen lumilapio, käytetty

Kun sveitsiläinen tekee käyttöesineen, se on yleensä jämptisti just eikä melkein. Oikeasti kevyt alumiininen lumilapio on todistanut kenttäkelpoisuutensa kun se kestää seuraavat asiat:

  • Teräsjäähän kairattujen reikien välien rikkominen käyttämällä lapiota talttana jota hakataan halolla.
  • Pekonin paistamisen nuotiolla. (Kyseessä tuskin on kauhean elintarvikekelpoista alumiinia. Ei suositella ruoanlaittoon! Mutta aika hauskaa se silti on.)
  • Lumen lapiointi.

Lapio on edelleen täydessä iskussa, samoin vaihdettava varsi. Vuonna 1939 vissiin tehtiin tuhoutumattomia varusesineitä. Hyvä niin.

Jetboil ZIP kaasukeitin

Kevyt, nopea, kompakti, helppo. Ensisijaisesti henkilökohtainen yhden hengen keitin, mutta tällä keittää kerralla just ja just vedet kahden ihmisen retkiruokiin. Ja uudet vedet kahveja varten ehtii kuumentaa odotellessa nesteen imeytymistä pussiruokiin. Pieni pakkanen ei tuntunut vaikuttavan kaasukeittimen tehoon. Toisaalta, kyllä Jetboil kehtaa väittää että heidän keittimiään on käytetty Mt. Everestin huipullakin ihan onnistuneesti. Jos käyttää tätä kylmemmissä lämpötiloissa, kannattaa kaasupatruuna pitää lämpimänä esimerkiksi taskussa tai makuupussin sisällä aina kun ei ole keittelemässä. Vinkkinä Savotta kädenlämmitin, uudelleenkäytettävä sopii täydellisesti Jetpowerin kaasupatruunan pohjaa vasten.

Meillä oli mukana myös ruotsalainen pakkijärjestelmä, mutta Sinolilla lumen sulattaminen ja keittely on todella paljon hitaampaa. Vanha korpimetsän sananlasku pitää paikkansa: Jetboilin käyttäjä on jo syömässä ennen kuin spriipolttimen omistaja näkee vedessään edes kuplia…

Teksti ja tuotearviot: Juuso & Vesa

Kommentit