Vuoristojääkärikengillä Valamossa

Visiitillä Varustelekaan mukaan siunaantuivat kansantasavaltaisemman Saksan vuoristojääkärikengät. Itse sain aluksi kouraan varsin ruotoisen parin, mutta Kimiä mukaillen vaihtamalla paranee. Lopputuloksena hankin ihan nätin näköisen parin, jossa ainoa pinnallinen vika on viilto reunakumeissa. Kengät accessoroitiin BW:n gore-säärystimillä. Valitettavasti pakettiin ei saanut germaanisia lumikenkiä.

Kotiin tullessa emäntä esittikin kysymyksen, että mitä teet noilla, kun sinulla on jo Karrimoren vaelluskengät ja maiharit? Tämä ongelma ratkesi kuin itsestään Karrimorien ryöttääntyessä Järes 2010:ssä. Gebirg-tossukoilla oli edessään näytön paikka.

Alku ei ollut ihan paras mahdollinen. Kokeilin kenkiä aitojen euron hintaisten pakistanilaisten urheilusukkien kanssa. Tuloksena nätit hiertymät pikkuvarpaisiin. Toisella kerralla viisastuneena käytin kenkiä maastossa tuplasukalla. Alle Tesema-neuleen päältäkevennetty vaellussukka ja päälle vanhat Haltit. Tämä yhdistelmä tuntui jo huomattavasti toimivammalta. Hiertymiä ei ilmestynyt reilun kympin lenkillä. Nyt näillä voisi kokeilla jotain muutakin.

Suku on kivaa. Jos suku on kotoisin luovutetusta Karjalasta, perhetraditioihin kuuluu satunnainen matkailu em. alueelle. Perinteisessä formaatissa liikutaan bussilla, nautitaan virvokkeita ja haukutaan paikallisia. Ajattelin itse kokeilla nyt sitä jotain täysin erilaista vuoristojääkärikengissä. Koska olen tylsä, tämä tarkoittaa pienehköä vaeltelua Laatokan-karjalan tappelualueiden läpi. Alueet saattavat olla lukijalle tuttuja Viimeiseen mieheen -dokumentista.

Lankattuna kenkä on varsin siisti ja kelpaa ihmisten ilmoille. Se saisi siis toimittaa myös virvoketaistelukengän roolia. Otin reissuun mukaan vain kahdet kengät. Vanhat urheilusandaalit autossaistumiseen ja Gebirg-tossut kaikkeen muuhun käyttöön.

Retken ensimmäisenä päivänä kävin tutustumassa Valamon saareen, jonne siirryttiin neuvostoscifihenkisellä kantosiipialuksella. Pääosin matka koostui Uuden Venäjän loiston ihmettelystä ja turistiporukan perässäkävelystä. Kenkä ei ollut sen kovemmassa maastotestissä kuin parin kilsan metsäpolulla saaren länsiosassa. Maisemat olivat silti erinomaiset.

Toisen päivän retken aloitin hyppäämällä seurueen bussiin Pitkässärannassa. Kun toiset jatkoivat matkaa Impilahden kirkolle, jäin kyydistä Murheen ristillä. Nimi tulee alueelle vuonna 2000 pystytetystä muistomerkistä. Muistomerkiltä lähti lupaavan näköinen polku siimekseen ja ensimmäiset talvisodan aikaiset poterot alkoivat näkyä. Poteroita ja juoksuhautoja riitti aivan hyvin kunnes saavuin vähemmän konsensus-henkiselle sankaripatsaalle. Jatkoin matkaa maantiellä, kunnes puikahdin Koirinojan kosken varteen.

Koska kysymyksessä piti olla myös kenkätesti, niin kävin talsimassa ylös Kalkkinanmäelle. Tukevalta tuntuivat. Paluubussin saapumiseen oli vielä aikaa, niin kenkiä testattiin myös lepäilytilanteessa. Toimivat hyvin tässäkin.

Kuva 1: Mantsin saari tarjosi Stalker-henkisiä elämyksiä. Rakennuksesta löytyy vuosiluku 1967

Kuva 1: Mantsin saari tarjosi Stalker-henkisiä elämyksiä. Rakennuksesta löytyy vuosiluku 1967

Viimeisenä päivänä vuorossa oli stalkerhenkinen kokemus Mantsin saaressa. 40 neliökilometrin saaressa on tiettävästi kaksi asukasta, kun populaatio oli ennen sotia satoja. Vielä neuvostoaikaan saaressa oli EU-kokoisia kolhoosinavetoita, jotka on nyt hylätty.

Mitä mieltä olen kengistä? Eivät ne hintaisekseen huonot ole. Kenkien kosteudenpoisto tuntuu jopa toimivan, koska varvasmehu ei päässyt testin aikana kertymään sukkiin. Karjalan reissun aikana jalkoihin ei ilmestynyt minkään sortin hiertymiä, vaikka jalkojeni iho on varsin ohut. Edes jalkapöydän vanha haava ei auennut. Omaan jalkaani ne siis tuntuvat sopivan kohtalaisen hyvin.

Kevyempään käyttöön tai mökkivaelluskengiksi kenkiä voi jo tällä testillä suositella. Jokaisen jalat ovat kuitenkin erilaisia ja suosittelen kenkien koittamista ennen ostospäätöstä myymälässä. Samalla voi ehkä päästä valkkaamaan huippukuntoiset yksilöt.

Kuva 2: Saapas lepäämistestissä Koirinajan kylässä

Kuva 2: Saapas lepäämistestissä Koirinajan kylässä


Toinen mielipide (Aaro):

Samaiset vuoristojääkärikengät ilmestyivät puolivahingossa myös tämän matkailijan ostoskassiin; hinnan puolesta tuotetta kuitista tuskin huomaa. Melko spontaani hankinta on sittemmin osoittautunut järkiostokseksi.

Itse olen käyttänyt kenkiä lähinnä vapaa-ajanasunnolla, metsästys-, kalastus ja maastokävelyreissujen jalkineena. Jostain syystä kun kunnollisille metsäjalkineille olisi vapaa-ajanasunnolla tarvetta, niin mukaan pakatuista jalkineista löytyy lähinnä metsäliikunnan mokkasiineja ja kerhotossuja. Hermoja ja tavaroiden jatkuvaa raahausta säästävä, sekä usein väärin siteeratun Murphyn lain alkuperäisen tarkoituksen täyttävä ratkaisu on nyt löytynyt – toinen paikan päällä säilytettävä kenkäpari huoltovälineineen.

Paljon vaelluskenkiä käyttävälle nämä ovat erinomainen toinen kenkäpari, mikäli jalkamalli ei satu olemaan poikkeuksellisen leveä. Kenkä hengittää mukavasti, on tukeva kävellä, ja pitää veden kengän ulkopuolella. Jos kenkätekniikan aivan viimeisimmät tutkimustulokset eivät ole ykkössijalla, ja käytetty kenkä kelpaa, niin menevät nämä ykköskenkinäkin ihan mukavasti.

Kommentit